|
|
|
GPL:
GPL-kauden avaus Monacossa Ackermanin nimiin
|
|
Trellejen jo 22. GPL-kausi avattiin torstaina 19.1 Monacon tutulla mutta ei niin kovin turvallisella katuradalla. Lähtöruudukkoon asettui 10 kilpailijaa ja koska kyseessä oli Cooper-spec, kaikilla oli käytössään tämä kyseinen ajokki.
Aika-ajossa nopeimman ajan kellotti Jussi Seppälä joka pysäytti kellot lukemiin 1.25.317, saaden rinnalleen Johnny Ackermanin ajalla 1.25.769. Kolmanteen ruutuun jo sekunnin erolla ajoi Petteri Pajunen, ajalla 1.26.326.
Itse kisassa kärkeen ampaisi paremman lähdön turvin Johnny Ackerman. Seppälä ei kuitenkaan antanut periksi ja ahdisteli kärkikuljettajaa aina maaliin saakka, eron ollessa suurimmillaankin alle kaksi sekuntia. Ackermanin hermo kuitenkin piti ja näin hän varmisti itselleen avauskilpailun voiton.
Kärkikaksikko karkasi muilta täysin kolmanneksi ajaneen Eetu Karjusen jäätyä maalissa jo lähes minuutilla. Varma ajo toi näin kuitenkin Karjuselle uran kolmannen palkintokorokesijoituksen. Seppälälle kakkosija oli jo uran 18. palkintokorokesijoituksia miehellä ollessa 53 kappaletta. Ackermanille voitto oli uran yhdeksäs täydentäen palkintosijojen määrän 21:een.
Kausi jatkuu seuraavaksi 2. helmikuuta kun karavaani suuntaa kohti kotimaata ja moottorit jyrähtävät käyntiin Keimolan moottoriradalla. Sitä odotellessa Monacon kisan jälkihehkut foorumilla.
Tulokset kokonaisuudessaan tulospalvelussa
|
|
|
|
| Mika Myllynen, pe 20. tammikuuta 2012 |
|
|
GPL:
ilmoittautuminen avattu: GPL kausi 22
|
|

pakollinen uutiskuva Jo 22. GPL kausi starttaa lähiviikkoina. Mitään suuria yllätyksiä kausiformaatissa ei nähdä. Mukana on muutamia ennenkokemattomia ratoja, mutta muuten alan harrastajille kaiken pitäisi olla tuttua.
Lisätietoa kaudesta boardilla
|
|
|
|
| Juhana Kukkula, to 5. tammikuuta 2012 |
|
|
GPL:
Nietula voittoon GPL-kauden päätöskisassa!
|
|

Kuva ei liity tapaukseen. Grand Prix Legends -kausi 21 saatettiin eilen päätökseen Watkins Glenin kilparadalla. Huippujännittävän aika-ajon päätteeksi ensimmäisen rivin miehittivät Kalle Nietula (Lotus) ja Jussi Seppälä (Ferrari) Jani Kukkosen (Lotus) ja Juha Hallikaisen (Ferrari) hengittäessä niskaan toisesta rivistä. Neljä nopeinta mahtuivat peräti kahden kymmenyksen sisään ja odotettavissa oli hurja kamppailu voitosta. Startissa Nietula piti kärkipaikkansa ja pysyi johdossa loppuun asti voittaen kilpailun alle kahden sekunnin erolla Seppälään. Kukkonen oli kärkitaistelussa mukana kierrokselle 40/45 asti, mutta kilpailu päättyi keskeytykseen. Kolmanneksi nousi kuudennesta ruudusta startannut Tuomo Kittilä.
Kauden 21 mestaruuden varmisti jo viime kilpailussa Jussi Seppälä keräten kauden aikana 79 pistettä. Tommi Isotalo sijoittui kaudella toiseksi keräten 58 pistettä ja kolmas oli Johny Ackerman 52 pisteellä. Tallimestaruuden kaudella 21 voitti Spinning Brothers. Team AAR oli toinen ja Penetrate Racing kolmas. Tarkemmat tulokset löytyvät luonnollisesti tulospalvelusta.
Näin saatiin GPL talviunille ja tämä kaikista legendaarisin simu palaakin varmasti taas ensi vuonna. Onnittelut mestareille!
|
|
|
|
| Joonas Sorri, pe 16. joulukuuta 2011 |
|
|
GPL:
Mestaruustaistelut ratkaistaan vasta kauden finaalissa
|
|

Limonaatia startissa Kauden loppurypistys polkaistiin käyntiin Lime Rock Parkin Mountain Circuitilla. Jussi Seppälä palasi voittojen tielle pitkän ja piinaavan tauon jälkeen näytöstyyliin. Ferraria käskyttänyt Spinning Brothers -kuljettaja lähti kilpailuun paalupaikalta ja nappasi voiton lähes kymmenen sekunnin erolla ennen Elias Hirvosen Cooperia. Kolmanneksi jännittävien vaiheiden jälkeen nousi Kalle Parviainen BRM:llään.

Kotisalo vastaan Elomaa Viikon tauon jälkeen sirkus matkasi rajan ylitse etelään ja Mexico Cityn radalle. Autovalintojen perusteella kilpailusta oli odotettavissa erittäin kovatasoinen, ja niin kävikin. Voiton ratkaisivat tasaisessa kaksintaistelussa eturivistä lähteneet Aleksi Elomaa sekä Ilkka Kotisalo. Elomaa onnistui alun vaikeuksien jälkeen kiristämään tahtiaan ja teki ratkaisevan ohituksen Kotisalosta muutama kierros ennen maalia. Voitto oli Ferrarilla kurvailleelle Elomaalle kauden kolmas. Kalle Parviainen ajoi jälleen pallille ollen kolmas Brabhamillaan, lähes puoli minuuttia kärkeä perässä.

Normipäivä Kun kaudesta on ajamatta enää yksi kilpailu, ovat molemmat mestaruustaistot vielä täysin auki. Kalle Parviainen johtaa kuljettajien pistetaulukkoa seitsemällä pisteellä ennen Elias Hirvosta, mutta autokrediittien perusteella Hirvosta voi pitää jopa ennakkosuosikkina: Hirvosen napatessa täyden pistepotin Nürburgringiltä täytyy Parviaisen olla kolmen parhaan joukossa BRM:llä tai Hondalla pitääkseen ykkössijansa pisteissä. Kärkikaksikon takana taistelu kolmannesta sijasta käydään Elomaan, Kotisalon ja Seppälän kesken. Hirvosen epäonnistuessa viimeisessä kilpailussa Elomaalla on toki vielä mahdollisuus sarjan toiseen sijaan.
Tallien puolella johtoa pitää edelleen Team Kalakukko Racing, mutta eroa toisena olevaan Spinning Brothersiin on vain viisi pistettä. Kolmantena pyöränä taistelussa on vielä Super Aleksi, joka on vain kolme pistettä Spinnareita perässä. Jokainen talli tarvitsee molemmilta kuljettajiltaan huippusuorituksen yltääkseen mestaruuteen.
Kauden päätös ajetaan 10.12. legedaarisella Nürburgring Nordschleifella.
|
|
|
|
| Kalle Parviainen, ti 8. joulukuuta 2009 |
|
|
GPL:
Elomaalla hurja vire keskikauden kiihkeissä kapinoissa
|
|

Elomaa kuittaa Seppälän ja seppeleen voitosta GPL-kausi saavutti puolivälinsä klassisella Rouen-les-Essartsin maantieradalla. Kilpailun voittoon ajoi odotetusti Aleksi Elomaa, joka ajoi ennen kilpailua suoritetuissa testeissä jopa maailmaennätysvauhtia. Aika-ajossa ja kilpailussa meno oli kuitenkin huomattavasti tukkoisempaa: paalupaikalta lähtenyt ferraristi tippui ensimmäisen kierroksen aikana peräti neljänneksi. Yksi kerrallaan Elomaa kuitenkin ohitti edellään olleet kuljettajat. Niin Mikko Rissanen, Ilkka Kotisalo kuin Jussi Seppäläkin joutuivat toteamaan Elomaan paremmuuden tämän voittaessa lopulta noin seitsemän sekunnin erolla. Spinning Brothers -kaksikko Seppälä ja Kotisalo nousivat palkintopallille ennen neljänneksi tullutta Rissasta.

Tifosit sekosivat punaisen orhin voittaessa Ranskan teiltä trellekaravaani matkasi lyhyen matkaa itään, Sachsenringin kaduille ja teille. Kadut hallitsi parhaiten Kalle Parviainen, joka nappasi kilpailusta täydet 12 pistettä. Parviainen tykitti Ferrarinsa ensimmäistä kertaa paalupaikalle sitten Brnon osakilpailun toissakaudella, ja karkasi vastustajiltaan. Kilpailusta oli tulossa Kalakukko Racingnille täysosuma, mutta Mikko Rissasen ajovirhe romutti haaveet kaksoisvoitosta. Parhaiten tilanteen hyödynsi Elias Hirvonen Cooperillaan, jonka hän toi ruutulipulle lopulta toisena. Kolmanneksi taipui tiukan taistelun jälkeen Johnny Ackerman.

Petteri Kantokari ja uran sadas moottoririkko Sachsenringin jälkeen Parviainen johti sarjaa 11 pisteellä ennen Hirvosta, joka oli puolestaan kahdeksan pistettä Kotisaloa edellä.

Kalle Parviainen ja ensimmäinen moottoririkko sataan vuoteen Autovalintojen tultua julki Watkins Glenin kilpailua varten nopeimmat olivat jo valmiita juhlimaan Aleksi Elomaan voittoa. Niinhän siinä lopulta kävikin, ja Elomaa johti koko kilpailun mestarillisesti paalulapaikalta ruutulipulle. Kaukana Ferrarin takana käytiin hieno kamppailu muista sijoituksista. Pisimmän korren jälkijoukosta veti lopulta Pieter Mariën, joka nappasi näin trelleuransa ensimmäisen palkintopallisijoituksen. Mikko Rissanen oli matkalla kohti toista sijaa, mutta putosi ajovirheen myötä kauas taakse. Raivokas yrittäminen kuitenkin palkittiin Team Kalakukko Racingin kakkoskuskin noustua loppumetreillä kilpailun kolmanneksi.

Ferrarista on myös lentokoneeksi Kun kaudesta on ajamatta enää kolme kilpailua, Parviaisen pistejohto on kutistunut vaivaiseen kuuteen pisteeseen. Aleksi Elomaan kaksi täysosumaa nostivat myös hänet täysillä mestaruustaisteluun. Ilkka Kotisalon tasaisuus pitänee hänetkin edelleen taistossa mukana. Tallien puolella tilanne on jatkunut historiallisen tasaisena, ja kolme kärkitallia mahtuvat edelleen vain 15 pisteen sisään.
Kausi jatkuu kahden viikon kuluttua, kun vuorossa on Lime Rock Parkin vuoristolenkki.
|
|
|
|
| Kalle Parviainen, la 14. marraskuuta 2009 |
|
|
GPL:
Kauden suurin suma Montlhéryssä - katso kuvat!
|
|

Tie on tukossa Montlheryn uusi maantierata tarjosi upeat puitteet GPL-kauden viidennelle osakilpailulle. Autovalintojen mentyä mukavasti ristiin uransa ensimmäisen paalupaikan kellotti Johnny Ackerman. Ackerman teki täten trellehistoriaa ollen ensimmäinen ulkomaalainen paalumies. Lähdössä kärkeen kuitenkin siirtyivät Elias Hirvosen ja Kalle Parviaisen BRM:t. Parviainen ei pitkään katsellut Hirvosen pakoputkia, vaan teki rohkean ohituksen radan pahamaineiseen neljänteen mutkaan. Kylmät renkaat ilmeisesti yllättivät Hirvosen, sillä muutaman mutkan päästä mies pyörähti aiheuttaen valtavan liikennekaaoksen, jonka seurauksena lähes kymmenen autoa joko keskeytti tai vaurioitui. Vain kärjessä ollut Parviainen pääsi pujahtamaan karkuun, mikä käytännössä sinetöi hänen voittonsa, sillä ensimmäisen kierroksen täyttyessä toisena ollut Ilkka Kotisalo oli jo neljä sekuntia Parviaista perässä. Asetelmat säilyivät kärkikaksikon suhteen samoina ruutulipulle asti. Kolmanneksi ajoi hienon taistelun kilpailun alussa Pieter Mariënin kanssa käynyt Petteri Pajunen Lotuksellaan.

Elomaa päättää vetää shikaanin suoraksi Parviaisen voitto ja Hirvosen nollatulos nostavat Parviaisen jälleen pistetaulukon kärkeen 39 pisteellä. Hirvonen jatkaa toisena (30 p) ennen Kotisaloa (28 p). Tallien puolella Team Kalakukko Racing repäisi pienoisen etumatkan kilpakumppaneihinsa tallin molempien kuljettajien sijoituttua neljän parhaan joukkoon.

Parviaisen BRM etenee rauhallisesti kohti voittoa Seuraava osakilpailu ajetaan ensi torstaina Rouen-les-Essartsin radalla.
|
|
|
|
| Kalle Parviainen, pe 16. lokakuuta 2009 |
|
|
GPL:
Hirvonen siirtyi sarjan kärkeen
|
|

Kukaan ei poikennut baariin ensimäisellä kierroksella Kauden kolmas osakilpailu Roadblock Racing Circuitilla oli odotetusti Hondapainotteinen. Japanilaisvalmistaja varusti lähes puolet lähtöruudukosta, mutta paalupaikka meni silti Brabhamilla ajaneelle Niko Stenbergille. Stenberg hallitsikin kilpailun alkuvaiheita, kunnes Repcon luotettava kone päätti pölläyttää savut pihalle. Kärkeen nousi - tietenkin - Kalle Parviainen, jolla ei ollut ongelmia ajaa kisan voittoon.

Elomaa ja Rissanen eivät osu edes ladon seinään Elias Hirvonen nousi muiden virheiden ansiosta toiseksi ja Jussi Seppälän saapui maaliin kolmantena, juuri ennen Aleksi Elomaata. Team Kalakukko Racing oli matkalla kaksoisvoittoon, mutta muutama kierros ennen maalia toisena ollut Mikko Rissanen ja kolmantena ollut Elomaa kolaroivat, ja Rissanen tippui kahdeksanneksi. RRC tarjosi tuttuun tyyliin hienoa taistelua, ja tiukkoja ohituksia nähtiin läpi kilpailun.

Jaatinen painaa hyppynappia Viikko RRC:n jälkeen oltiinkin siirrytty jo Hollantiin ja Zandvoortin hiekkadyyneille. Elias Hirvonen hallitsi kilpailutapahtumaa ylivoimaisesti napaten Grand Chelemin. Toisena maaliin kurvaili pettynyt Kalle Parviainen ennen Ilkka Kotisaloa, joka sai pidettyä lopussa hurjaan vauhtiin yltyneen Juha Hallikaisen juuri ja juuri takanaan. Suurimman pettymyksen kilpailussa koki Johnny Ackerman, jonka eturivin lähtöpaikka muuttui keskeytykseksi kierroksella viisi.

Karjus-juna puksuttaa Hirvosen täydellinen saldo Zandvoortista nostaa hänet pistetaulukossa kärkeen. Hirvonen on kerännyt neljästä kilpailusta peräti 30 pistettä, mutta niskaan hengittää vain pisteen päässä Parviainen. Ilkka Kotisalon ja Juha Hallikaisen tasaiset suoritukset pitävät heidät sijoilla kolme ja neljä. Tallien mestaruustaistelusta on muotoutumassa hiljalleen neljän tallin taisto: Kalakukko Racing johtaa kahdella pisteellä Spinning Brothersia, joka on puolestaan kolme pistettä edellä Kutunluu GP:tä. Neljäntenä on Super Aleksi, joka on jäänyt Kutunluusta vain pari pistettä
Seuraavat kaksi kilpailua ajetaan Ranskassa: ensin kurvaillaan Montlheryn uudella radalla 15.10. ja siitä viikon päästä sirkus matkaa Rouen-les-Essartsin legendaariselle baanalle.
|
|
|
|
| Kalle Parviainen, pe 2. lokakuuta 2009 |
|
|
GPL:
Kyalami Hirvoselle, Reims Hallikaiselle
|
|

Takarivistä saa tiirustaa lippumiestä tarkasti GPL-kausi on saatu hyvään vauhtiin. Peräkkäisinä torstaina ajetut kauden avauskilpailut tarjosivat tiukkaa taistelua niin kärjessä kuin sen ulkopuolellakin.
Kauden ensimmäisen aika-ajon nopein oli Aleksi Elomaa. Elomaa ei kuitenkaan käyttänyt paalupaikan tuomaa hyötyä, vaan tippui lähdössä toiseksi. Elomaan kilpailu muuttui huonosta karmeaksi, kun hän yritti ohittaa Elias Hirvosta radan ensimmäisessä mutkassa. Spinni tiputti hänet toiselta sijalta kauas taakse.

Vihreällä alustalla pitää huonommin Kukaan muu ei päässyt Hirvosen lähelle Kyalamissa, joten hän nappasi voiton uransa ensimmäisessä kilpailussa. Kalle Parviainen ajoi tasaisen kisan ja tuli maaliin toisena, ennen lopussa vauhtiaan kiristänyttä Elomaata. Kilpailu oli ehkä historian tasokkain, sillä vain neljä kuljettajaa keskeytti kilpailun, ja pisteille ajamiseen vaadittiin todella nopeaa vauhtia.

Kotkien taistelu Viikko Kyalamin jälkeen oli vuorossa ensimmäinen Ranskassa ajettava osakilpailu. Reimsin huippunopea rata oli kaikille uusi. Autovalinnat ratkaisivat kilpailun osaltaan: alla oli joko Eagle tai hidas BRM. Paalupaikan nappasi itselleen Petteri Pajunen ennen Juha Hallikaista ja Petteri Kantokaria - kaikilla kolmella oli allaan tuulennopea Kotka. Pajunen ei kuitenkaan voinut mitään nopeammalle Hallikaiselle, joka ajoi imusta Pajusen ohitse ja karkasi maisemaan. Maalissa kaksikon välillä oli lopulta eroa muutama sekunti. Petteri Kantokari toi oman autonsa varmasti maaliin. Paras ei-Eagle oli neljänneksi sijoittunut Ilkka Kotisalo BRM:llään.

H-16 sanoo poks Kahden jännittävän kilpailun jälkeen pistetilanne on käsittämättömän tasainen. Molemmissa kilpailuissa pisteitä kerännyt Parviainen johtaa 11 pisteellä, mutta toisen sijan jakaa kymmenellä pisteellä peräti neljä kuljettajaa: Hirvonen, Pajunen, Kotisalo ja Hallikainen. Talleissa tilanne on niin ikään tasainen: seitsemän pisteitä saanutta tallia mahtuu 12 pisteen sisään.
Seuraava kilpailu ajetaan torstaina 24.9. Roadblock Racing Circuitilla.
|
|
|
|
| Kalle Parviainen, ma 21. syyskuuta 2009 |
|
|
GPL:
GPL-kausi starttaa tänään!
|
|

Kyalami On taas se aika vuodesta kun ratit kaivetaan kaapista, ajosukat vedetään jalkaan ja moottorit lyödään tulille. Järjestyksessään 17. GPL-kausi käynnistyy tänään Kyalamin moottoriradalta.
Kuljettajarintamalla on tapahtunut vain pieniä muutoksia. Uusia nimiä sarjassa edustavat Elias Hirvonen sekä historian toinen ulkomaalaisvahvistus Pieter Mariën. Tulokkaista varsinkin Hirvosen odotetaan olevan vauhdiltaan varsin kovaa luokkaa. Kausi on kuitenkin pitkä ja Kalle Parviainen on onnistunut päihittämään huomattavasti nopeampia vastustajia viimeisien kausien aikana tasaisuudellaan. Aleksi Elomaa hakee taatusti uransa ensimmäistä mestaruutta, mutta hänen kanssaan samoilla aikeilla ovat myös Ilkka Kotisalo sekä Mikko Rissanen. Entä miten pakkaa sotkee uusi autokrediittisääntö?
Kausi alkaa siis klassiselta Kyalamin moottoriradalta. 4 093 metriä pitkä baana on moderni ja kuljettajien suosiossa. Etelä-Afrikasta siirrytään kauden ensimmäiseen Euroopan osakilpailuun todelliselle vauhtiradalle Reimsiin. Kovaa vauhtia on luvassa väliviikon jälkeen ajettavassa RRC:n osakilpailussa, joka tekee paluun kalenteriin muutaman kauden tauon jälkeen. Zandvoortin kiemuroiden jälkeen on luvassa jälleen ranskalaista vauhtia uudella Montlheryn radalla. Ranskan kiertueen päättää legendaarinen Rouen-les-Essartsin osakilpailu. Ranskasta karavaani kulkee luonnollisesti Saksaan ja haastavalle Sachsenringille. Vastapainoa eeppiselle baanalle tarjoaa Watkins Glenin lyhyt kieputus. Kausi päättyy kolmen kilpailun ryppääseen: Lime Rock Parkin vuoristorata tekee RRC:n tavoin paluun kalenteriin, Mexico säilyttää luonnollisesti kilpailunsa ja kauden suuri finaali koetaan Nürburgringillä.
Kauden ensimmäinen kisatapahtuma alkaa klo 20:30 aika-ajolla, jonka jälkeen kierretään yhteensä 36 kierrosta Kyalamia.
|
|
|
|
| Kalle Parviainen, to 3. syyskuuta 2009 |
|
|
GPL:
Elomaa voittoon, Parviainen mestaruuteen
|
|

Lähtö sujui rauhallisesti Kesäcupin viimeinen osakilpailu ajettiin Laguna Secan moottoriradalla viime torstaina. Kolme kilometriä pitkän rinkulan hallitsi parhaiten Aleksi Elomaa - tuloksena paalupaikka, voitto ja nopein kierros. Elomaa teki siis kaiken, mitä hän pystyi voittaakseen mestaruuden, mutta ylivoimainen ajokaan ei riittänyt. Kalle Parviainen nimittäin sai Hondansa ehjänä maaliviivan yli kolmantena, ja otti näin mestaruuden sarjan toiseksi huonoimmalla autolla. Ennen Parviaista maaliin ehti Elomaan lisäksi toiseksi sijoittunut Ilkka Kotisalo. Kolmas mestaruustaistossa mukana ollut kuljettaja, Petteri Pajunen, petti ennakko-odotukset ja oli yksinkertaisesti hidas Lotuksellaan, jolla olisi pitänyt olla kärkitaistelussa. Pajusen kilpailun tuloksena oli lopulta kuudes sija.

Legendaarinen korkkiruuvi Parviaisen kolmas sija riitti siis mestaruuteen ennen Elomaata ja Pajusta. Käsittämätön seitsemäs perättäinen mestaruus tuli Parviaiselle puhtaasti varmuudella. Hän voitti kauden aikana vain yhden kilpailun ja hänen paras lähtöruutunsa oli toinen. Tilastonikkarit ehtivät kaivaa esille jo pari kummallista faktaa: Parviaisesta tuli ensimmäinen mestari, joka ei ottanut kaudella yhtään paalua. Lisäksi hän on ensimmäinen mestari, joka ajoi kauden jokaisessa kilpailussa maaliin. Esimerkiksi kiistatta sarjan nopeimman kuljettajan Elomaan sarakkeeseen mahtuu kolme nollatulosta kolmen voiton seuraksi. Super Aleksin napattua tallimestaruuden jo aiemmin oli tallien sarjassa taistelua enää toisesta sijasta. Taistelu jäi kuitenkin varsin torsoksi niin Team Kalakukko Racingin kuin Spinning Brothersienkin tultua radalle vain yhden kuljettajan voimin.

Mestarin tyylinäyte Ylläpito kiittää kaikkia kauteen osallistuneita. Syksyllä on luvassa jälleen uusi kausi ja "uudet" kujeet.
Kauden tulokset
|
|
|
|
| Kalle Parviainen, ma 10. elokuuta 2009 |
|
|
|