|
|
|
GPL:
GPL-kauden avaus Monacossa Ackermanin nimiin
|
|
Trellejen jo 22. GPL-kausi avattiin torstaina 19.1 Monacon tutulla mutta ei niin kovin turvallisella katuradalla. Lähtöruudukkoon asettui 10 kilpailijaa ja koska kyseessä oli Cooper-spec, kaikilla oli käytössään tämä kyseinen ajokki.
Aika-ajossa nopeimman ajan kellotti Jussi Seppälä joka pysäytti kellot lukemiin 1.25.317, saaden rinnalleen Johnny Ackermanin ajalla 1.25.769. Kolmanteen ruutuun jo sekunnin erolla ajoi Petteri Pajunen, ajalla 1.26.326.
Itse kisassa kärkeen ampaisi paremman lähdön turvin Johnny Ackerman. Seppälä ei kuitenkaan antanut periksi ja ahdisteli kärkikuljettajaa aina maaliin saakka, eron ollessa suurimmillaankin alle kaksi sekuntia. Ackermanin hermo kuitenkin piti ja näin hän varmisti itselleen avauskilpailun voiton.
Kärkikaksikko karkasi muilta täysin kolmanneksi ajaneen Eetu Karjusen jäätyä maalissa jo lähes minuutilla. Varma ajo toi näin kuitenkin Karjuselle uran kolmannen palkintokorokesijoituksen. Seppälälle kakkosija oli jo uran 18. palkintokorokesijoituksia miehellä ollessa 53 kappaletta. Ackermanille voitto oli uran yhdeksäs täydentäen palkintosijojen määrän 21:een.
Kausi jatkuu seuraavaksi 2. helmikuuta kun karavaani suuntaa kohti kotimaata ja moottorit jyrähtävät käyntiin Keimolan moottoriradalla. Sitä odotellessa Monacon kisan jälkihehkut foorumilla.
Tulokset kokonaisuudessaan tulospalvelussa
|
|
|
|
| Mika Myllynen, pe 20. tammikuuta 2012 |
|
|
|
Copyright © 2006-2011